Juh. N:poika. Et kadu kauppojasi. Ymmärrätkös?
Katri. Mitä niin?
Juh. N:poika. Äh, teitä tyttöjä! Ihan voisi sanoa, että narrattaviksi olette luodutkin. — Sittepähän saat nähdä! Vaan mehän tavataan tänä iltana, eikö niin?
Katri. Enpä tiedä.
Juh. N:poika. Mitä et tiedä? Etkö siis huolikaan minusta enää, et välitä vähääkään?
Katri. Sinullahan tuota näkyy olevan muita asioita ajettavina. Minä vain siinä sivussa, jos enää ollenkaan…
Juh. N:poika. Elä nyt joutavia rupata, — noin alla päin. (Kiertää kätensä hänen vyötäisiensä ympäri.) Sydäntäni olet sinä aina lähimpänä sittenkin, Katri. (Suutelee häntä.) Kas noin. Siis iltasella? Niinhän? — Vaan tuollapa näkyy jo nimismies tulevan kotiin.
Katri. Ai! Emännälle sanoa pitää! (Juoksee sisään, josta vähän ajan kuluttua palaa työhönsä.)
Juh. N:poika (menee portille nimismiestä vastaan). Huomenta, herra nimismies!
Arpiainen (tulee lakki kourassa, pyyhkien hikeä otsaltaan). Herra linnankirjuri, hyvää päivää! — No jo sun seitsemänkymmentä seitsemän tuhatta tulikekälettä! Ihan tässä jo henki lähtee tämmöiseltäkin kääpiön käkkyrältä, kuin minä olen.