Juh. N:poika. Eikö siis mitään uutta?
Arpiainen. Samaa kysyn minäkin, saakeli soikoon!
Juh. N:poika. Ei ikinä mitään.
Arpiainen. Samaa vastaan minäkin, perhana periköön!
Juh. N:poika. Tehköön teille niin! Ette siis tiedä, mitä tuleman pitää?
Arpiainen. Jumal'avita! Sen tunnen kyllä jo vähän niskarustingeissani. Ja omilla silmävärkeilläni olen jo nähnyt, että kyllä tänne kaksijalkaisia tulossa on. Vaan en, jukoliste, aavista, mitä tulta tappuroihin tulee, vaikka nelin kontin olen kaikki pensaat ja pehkut nuuskinut.
Juh. N:poika. Eikä miestä näy, ei kuulu?
Arpiainen. Vannon Aatamin anopin kautta, että se nahkiainen on tulisissa vaunuissa pilvien tuolle puolen viety, ell'ei hän ole omissa housuissaan tänäpäivänä täällä.
Juh. N:poika. Sen uskon nyt jo minäkin, koska tämäkin profeetta sitä ennustaa. Ei siis muuta, kuin odotetaan hänen tuloaan. Terve sitte! Nyt on kiire. (Juoksee asuinrakennukseen, jonka rappusilla töytää Kerttua vastaan.) O—hoh! Anteeksi, mamma! En huomannut mahaanne.
Kerttu (tulee alas pihaan). Hyi, juutas! Oikein kylkeeni koski! — No, Siinähän se nimismiesroisto vihdoin onkin.