Riitta. Tehän heidät olette vanginneet, te voitte heille myös vapauden lahjoittaa.
Fincke. Syyttöminä heitä ei ole vangittu, vaan raskaasta rikoksesta. Ja ajoissa eivät he varoituksia kuunnelleet.
Riitta. Rikokseen on heidät vääryys johtanut, herra käskynhaltija, ilmeinen vääryys.
Fincke. Asia on oikeuden tutkittavana ja se langettaa rikoksellisista tuomion lain mukaan. Minä en voi syytettyjen hyväksi mitään tehdä. (Menee nahkakasan luo, ottaa käteensä Vainikaisen tuoman nahan, katselee sitä välinpitämättömästi ja heittää taas takaisin.)
Riitta. Ettekö mitään?
Fincke. En.
Riitta. Hengiltäkö heidät…?
Fincke. Luultavasti.
Riitta. Olenko siis turhaan rukoillut? Ettekö minun onnettoman tähden voi mitään tehdä, ette ikinä mitään? Minä tiedän: minulla ei ole mitään, olen tullut aivan tyhjin käsin. Mutta sydämeni, sydämeni käski minun näin tulla luoksenne. Sanoittehan säälivänne minua. Ettekö siis edes säälistäkään minua kohtaan voi mitään tehdä minun tähteni, minun hyväkseni?
Fincke. Riitta! Sydämetön en ole minäkään. Kova kohtalonne surettaa minua suuresti. Te olette turvautunut minuun. Hyvä! Minkä voin, sen tahdon tehdä teidän hyväksenne.