EEVASTIINA: (laskeutuen pihaan): Taitaa käydä aika pitkäksi hänelle köyriä odotellessa.
OLLI: Oikeinko se niin pahasti vanhan emännän korviin koski?
EEVASTIINA: Mikä vanha emäntä minä sinulle olen?
OLLI: Kun on nuori isäntä talossa, niin luulin, että hänen äitiään voisi vanhaksi emännäksi sanoa. En minä sen pahempaa tarkoittanut, emäntä.
EEVASTIINA: Mokomakin liukaskielinen! Eikös nuori isäntä sitte vielä ole isosta pappilasta palannut?
OLLI: Nuoriko isäntä?
EEVASTIINA: No, niin, niin. Mitä siinä sanojani vatkutat? Tiedäthän, että hän lähti kiireesti rovastia hakemaan.
OLLI: Kah, niin vainkin — vanhan isännän puheille. — Ei, eipä tuota ole minun silmiini näkynyt.
EEVASTIINA: Kauanpa hän viipyy.
OLLI: Kauan se nuori isäntä viipyy. — Jokohan vanha isäntä, todenperään, rupeaa lähtöä tekemään?