RIIKKA: Jotakin erikoista hänellä näkyy mielessä olevan, jotakin hän tuumii, jotakin hän tahtoo tehdä. Tuntuu kuin hän jotakin tietäisi, mitä ei ole ennen ilmaissut.
HISKIAS (on sillä välin laahustanut tuvan ovelle): Riikka!
RIIKKA: Näetsen! Eikös jo omin voimin ole siihen asti kömpinyt? (Menee
Hiskiasta taluttamaan).
HANNI (menee myös vaarin luo): Hyvää päivää, vaari! (Tarttuu toiseen käsivarteen).
HISKIAS: Han… Hanni… Hannikos se on? Päivää, päivää, kul… kultaseni! Kiitos, kiitos! Sinäkin olet niin… niin kultainen, niin hert… herttainen lapsi. (Laahustaa Riikan ja Hännin taluttamana tuoliin istumaan).
RIIKKA (korvaan huutaen): Vaari lepää siinä nyt sitte raittiissa ilmassa, kunnes rovasti tulee!
HISKIAS: Eikö… eikö rovasti vie… vieläkään ole… ole tullut?
(Katselee asuinrakennukseen -päin).
RIIKKA (korvaan): Kyllä kai hän pian tulee.
HISKIAS: Missä… missä hän näin… näin viipyy?
RIIKKA (Hännille): Näetsen, kun sen on sitä kiire! Varmaankin pelkää pian kuolevansa.