ALIINA: Siihen aikaan osasivat lapset vielä vanhempiaan kunnioittaa.
EEVASTIINA: Nyt eivät enää Jumalan kymmeniä käskyjäkään muista.
SAKARI: Saattaa olla, ettemme kaikessa enää kunnioitakaan vanhempain tahtoa, kun se näytäkse esimerkiksi sukuylpeydessä ja sen semmoisessa, joka, minun tietääkseni, ei ole Jumalan kymmenien käskyjenkään mukaista.
TANELI: Mitä sillä tarkoitat, Sakari?
SAKARI: Tarkoitan vain sitä, että täällä toisaalta tahdotaan yhä vielä olla Suur-Savon talonpoikaisylimyksiä ja tehdä jonkinlainen säätyraja meitä muka alempien ihmisten välille. Sen vuoksi äsken loukkaamanne Maunu ei Hannillekaan kelpaa, vaikka he nähtävästi toisiaan rakastavat ja Maunu tietääkseni on yhtä hyvä ja kelpo mies, kuin joku toinenkin.
HANNI (Sakariin päin kuiskaten): Kiitos, Sakari, kiitos!
TANELI (Hannille). Vaiti siinä, sinä!
SAKARI: Mutta eivät ole ajat nyt niinkuin olivat ennen, isäntä hyvä.
TANELI: Siihen asiaan Sakarilla nyt sitte ei ole oikeutta puuttua sen enempää, sanon minä puolestani.
SAKARI: Enkä olisi puuttunut ennenkään, ellei olisi vaadittu puuttumaan, — eikä vain teidän, vaan äitinikin taholta. (Eevastiinan puoleen). Niin, toisaalta täällä se samainen sukuylpeys tahi mikähän lienee pyrkii aineellisten etujenkin tähden tukahuttamaan sydämen tunteet ja painamaan säätyrajan alle sen työvoiman, joka juuri etujamme voisi tukea ja nostaa. Mutta siinäkin ovat ajat muuttuneet. Ja sen vuoksi, ettemme enää voi noita vanhentuneita mielipiteitä noudattaa, olemme me aitureita, jopa uskonopinkin aitureita, teidän silmissänne.