Vasara: Mutta sinun sydämmesi on vielä liian kokematon, tyttö riepuni (nipistää Olgaa poskesta) ja sulhastasi tunnet vielä liian lyhyen ajan. Tässä olisi sen vuoksi järkikin avuksi otettava ja asiaa olisi sinun pitänyt kauemmin aikaa miettiä, ennenkuin…
Olga: Enhän mie voi sitä enää kauemmin… Viimekään yönä en sen takia ummistanut silmiäni melkein yhtään.
Vasara: No sanohan nyt minulle sitte, oletkos esimerkiksi ajatellut kaikkia niitä erilaisuuksia, jotka välillänne tulevat olemaan kielen ja kansallisuuden suhteen?
Olga (näppärästi): Olenpa kyllä. Sitäpä me mamman kanssa sanottiin, että hyvä se on, että ainakin venättä osaan, niin en sanasta velkaa jää, vaan voin puheessa puoliani pitää, jos siksi tulisi.
Vasara: Ka näethän sie sen konstin kyllä osaavan. Eikä tosin oppi ojaan kaada. Mutta sese ikävä on, että jos nyt naimisiin joudut, niin unhotat oman kielesi kokonaan. Muutenkin jo me suomalaiset täällä Pietarissa omaa kieltämme halveksimme ja rääkkäämme sekoittamalla siihen vieraita sanoja. Useinpa sen omassa keskuudessammekin vaihdamme ruotsiin, saksaan tai venäjään — se kun muka on "fiinimpää" olevinaan, — ja jos sitte sattuu naiminen muukalaisen kanssa, niin jääpi se unhotuksiin kokonaan, omasta maasta ja kansallisuudesta puhumattakaan. Ja kuitenkin on oma äidinkieli ja isänmaa pyhimpiä asioita, joita ihmisellä maan päällä on.
Olga: Tahdotkos sitte, pappa, että minun pitäisi jättää se, jota rakastan, sen tautta, että hän on muukalainen, ja ottaa suomalainen, jota en rakasta? Sitä en voi.
Vasara: Ikävä on, ett'et omain maalaistesi joukosta ole voinut löytää mieleistäsi miestä, joka edes olisi tunnustanut samaa uskontoa, kuin sie.
Olga: Samaa Jumalaahan me kristityt kaikki palvelemme.
Vasara: Se on totta. Mutta kuitenkin uskonnon sisällisessä luonteessa on sittenkin niin paljon erilaista, että sen voi imeä itseensä ainoastaan äidin maidon kanssa. Ajattelehan nyt, että siekin, luonnon järjestyksen mukaan, olet äidiksi tuleva. Sie olet toista uskoa, kuin miehesi, — sillä Jumala meitä varjelkoon omaa uskontoamme hylkäämästä, — ja lapsesi ovat lain mukaan kasvatettavat isänsä uskoon. Niinmuodoin tulet sie ja lapsesi olemaan eri uskoa. Jos nyt oikein omantunnon mukaisesti tahdot äidin pyhät velvollisuudet täyttää, niin luuletko sen voivasi tehdä, rakas lapseni? Mie en sitä luule. Joko täytyy sinun tahi lastesi uskonnon siitä kärsiä.
Olga: Voi miksi nyt haastat tuolla lailla, pappa? Sie olet sittenkin vastaan?