— Ei, ei mitään, — vakuutti Terttu. — Kuule! Mene nyt vain! En tahdo sinua pidättää, —- lisäsi hän ja ojensi Toinille kätensä.
— No, minä tulen nyt sitte taas, niinkuin oli puhuttu, — vastasi Toini ja hyvästeli.
Ja molemmat lähtivät jatkamaan tietään. Melkein yht'aikaa he vähän matkan päästä kuitenkin vilkaisivat taakseen ja nyökäyttivät toisilleen päätä. Tertusta tuntui, että Toini vielä mennessäänkin loi häneen kysyvän, epäilevän katseen.
— Onkohan hän kotona jo? — ajatteli Terttu itsekseen. — Ja mitähän hän sanoo, miltä hän näyttää? — mietti hän vain, ajatellen yhä Lauria ja hänen käyntiään Helmin asunnon ovella.
Terttu melkein juoksi portaita ylös heidän asuntoonsa. Hilma aukaisi oven ja ilmoitti neiti Syvärin jo menneen. Terttu kertoi, että he olivat kohdanneet toisensa ja kysäsi samalla:
— Onko äiti minua kaivannut?
— Ei, — vastasi Hilma. — Rouva on hiukan nukahtanut. Äsken oli pieni ahdistuskohtaus, mutta se meni pian ohi.
— Hilma saa mennä päivällistä valmistamaan. Minä pidän kyllä nyt varani, — lausui Terttu, lähettäen Hilman keittiön puolelle.
Terttu oli jo eteiseen astuessaan huomannut, että Laurin päällystakki oli poissa. Hän siis ei ollut kotona. Varmaankaan ei ollut käynytkään kotona sen jälkeen.
Terttu kuunteli kuitenkin vielä ovelta, ensin eteisestä, sitte salista. Laurin huoneesta ei kuulunut kynän rapinaa, ei kirjan eikä kirjoituslehtien kahinaa, ei hiiskahdustakaan. Ja Terttu laski kätensä oven rivalle aukaistakseen, mutta jätti sen kuitenkin tekemättä. Lauri siis ei ole tullut. Ehkäpä hän on käynyt uudelleen Helmiä tapaamassa ja tavannut, päässyt sisään, oli nyt otettu vastaan, kun ei ollut ketään häiritsemässä. Oi! Mitähän he siellä nyt puhuvat, nyt tekevät?!