— Niin se vain on, — vakuutti Terttu. — Ei siinä merkitse mitään, minkälainen tyttö sitä on. Köyhä voi joutua naimisiin yhtä hyvin kuin rikaskin, vaikka jälkimäisellä ehkä on enemmän "etuja" puolellaan. Mutta minkälainen siitä tulee avioliitto, se on toinen kysymys. Mitä minuun tulee, niin sekin on vielä kysymys, minkälainen tyttö minä olen.
— Mitä sinä nyt joutavia rupatat! — koetti äiti Terttua rohkaista. — Niinkuin en minä olisi Laurin omasta suusta kuullut, mitä hän sinusta ajattelee.
— Laurin?! — kysyi Terttu nyt, silmät pyöreinä. — Mitäs hän?… Onkos hän sinulle mitään puhunut?
— Eipä tiedä. Aina vähän, — sanoi äiti salaperäisesti.
— Älä viitsi, äiti! — sanoi Terttu. — Pahaa minusta hän ei ole voinut sinulle sanoa, sen kyllä tiedän, mutta mistään muustakaan hänellä ei ole ollut aihetta keskustella sinun kanssasi minusta, — jatkoi Terttu.
Ja hänen äitinsä ymmärsi siitä hyvin, mitä Terttu tarkoitti.
— No, no! — lausui äiti, koettaen haihduttaa Tertun pahastumisen. — Enhän minä sillä muuta tahtonut sanoakaan, kuin että hän kehui sinua niin vakavaluontoiseksi, joka suhteessa niin kunnon tytöksi, että semmoisia tähän maailman aikaan enää harvoin tapaa ja ettei voi olla antamatta sinulle mitä suurinta arvoa ja että todellakin täytyy sinua kunnioittaa ja rakastaa.
— H-h! — hymähti Terttu osaksi hieman pilkallisesti, mutta osaksi myöskin leikillisesti. Jos ne todellakin olivat Laurin sanoja, ajatteli hän, niin olihan se paljon sanottu. Tuota viimeistä sanaa: "rakastaa" hän sydämessään kuitenkin kovin epäili, varsinkin kaiken sen jälkeen, mitä hän sinä päivänä oli kuullut. Eikäpä Lauri koskaan sitä ollut hänelle itselleen sanonut selvin sanoin, tuskinpa tulisi sanomaan. Eikäpä tiedä, mitä Terttu nyt siihen Laurille vastaisi, elleivät asiat olleet toisin, kuin Helmin sanoista saattoi päättää. Jotakin selvyyttä tähän pulmaan oli varmaankin tuova seuraava kohtaaminen Laurin kanssa.
Tertun siellä istuessa äitinsä huoneessa soikin eteisen kello ja Lauri tuli kotia. Terttu nousi paikaltaan ja meni salin ovelle. Siinä hän kuuli, että Lauri kysyi Hilmalta, onko "neiti" kotona. Terttu siitä päätteli, että Lauri ehkä tahtoi tavata häntä. Ehkä hän nyt jollakin lailla tahtoi tiedustella Helmin ja Tertun välejä, ehkäpä selittääkin jotakin. Terttu kovin kaipasi tuota selitystä, mutta samalla tunsi myöskin omituista halua karttaa tuota kohtausta Laurin kanssa aivan kuin olisi peljännyt edeltäpäin sen seurauksia. Tämän johdosta hänen sydämensä rauhoittui, kun kuuli, että Lauri meni huoneeseensa tulematta edes saliin tahi Hilmankaan kautta pyytämättä saada puhutella "neitiä".
Sinä iltana Terttu todellakin karttoi tapaamasta Lauria. Hän kuuli Laurin kävelevän edestakaisin huoneessaan, kuulipa hänen pari kertaa avaavan huoneestaan saliin vievän oven, arvattavasti katsoakseen, oliko Terttu siellä tavattavissa, mutta Terttu koetti olla niin paljon kuin suinkin äitinsä luona ja hän tiesi, että Lauri silloin ei tahtonut tulla sinne heitä häiritsemään. Työ nähtävästi ei Laurilta sujunut.