Illemmällä palasi Toini ja silloin meni Terttu ruokasaliin. Toinin ollessa äidin luona pujahti Terttu kuultuaan Laurin astuvan eteiseen, jopa nähtyään Laurin katsovan ruokasaliinkin, sieltä keittiöön. Terttu ilmeisesti tahallaan ei sinä päivänä tahtonut puhutella Lauria ja sen Lauri nyt selvään huomasikin. "Mutta huomatkoon!", ajatteli Terttu itsekseen. "Minäkin olen nyt jotakin nähnyt ja tiedän jotakin. Ajatelkoon sitä asiaa nyt pitemmänkin aikaa ennenkuin tulee selvittämään minulle!"
Kun sitte teekin ja leikkeleet lähetettiin Laurille hänen omaan huoneeseensa, mikä tapahtui ani harvoin, niin arvasi Lauri, ettei kaikki ollut, niinkuin olla piti. Hilmalta hän tiedusteli syytä tähän ja Hilma vastasi, niinkuin oli neuvottu, että "neiti" ja sairaanhoitajatar rouvan mieliksi joivat teen siellä, hänen huoneessaan.
Omituista kyllä Terttu maata pannessaan oli aivan rauhallinen. Hänestä tuntui, kaikesta huolimatta, että voitto oli hänen puolellaan, siveellinen voitto, olkoonpa niin, että kaikki muut "edut" olivatkin toisella puolella. Ja hän melkein tyynellä mielellä ajatteli rakkautensa menettämistä. "Onpa kummallista", ajatteli hän, "että tämmöisissäkin asioissa, jotka pitkän ajan ovat olleet sielun aivan kuin ainoa sisällys, syntyy tämmöisiä välinpitämättömyyden lepokohtia, rauhallisia laaksoja, joissa tuntee ikäänkuin keveämmin hengittävänsä yksinäisyydessään, kun on tuosta painajaisesta, hermojen jännityksestä, ajatusten alituisesta myrskystä päässyt!" Hänestä ei edes tuntunut pahalta, ettei hän antanut Laurille tilaisuutta tavata häntä sinä iltana. Hänestä todellakin oli, niinkuin niin olisi ollakin pitänyt. Ehkäpä Laurikin tunsi samaa ja oli tyytyväinen lopulta, että asia oli semmoisen käänteen saanut. Näine mietteineen Terttu riisuutui ja pani maata. Omituinen mielihyväntunne valtasi hänet, kun hän vuoteessaan oikaisi jäseniään ja uni hiipi hiljaa sulkemaan hänen silmäluomensa. Muutaman hengenvedon jälkeen hänen ruumiinsa hytkähti, hän kääntyi kyljelleen ja vaipui sikeään uneen, nukkuen sitte melkein heräämättä koko yön.
Laurin huoneessa sen sijaan paloi lamppu vielä kauan. Kirjoituspöydän ääressä työ todellakaan ei sujunut, mutta hän loikoi vuoteessaan ja luki. Hän koetti koota ajatuksensa siihen, mitä katse kirjasta ammensi, mutta aina tuli muita asioita, muita kuvituksia väliin. Eikä unikaan painostanut pitkään aikaan. Siitä huolimatta hän vihdoin kello yksi sammutti tulen ja veti peitteen hartioilleen. Yksi ajatus lopulta pyöri hänen päässään:
— Huomenna on se asia selvitettävä!
Ja sitte hänkin nukkui.
Seuraavana aamuna tuli Tertun suureksi hämmästykseksi ja myöskin iloksi kirje kirkkoherra Vaaraselta, joka ilmoitti tarjokkaista valinneensa Tertun. Erityisistä syistä, joista kirkkoherra mainitsi nuoremman lapsen sairastumisen, ei Tertun kuitenkaan tarvitsisi saapua ennen seuraavan kuun alkua, — siis marraskuun 1:stä päivää, koska nyt jo oli lokakuu alulla, — mutta joka tapauksessa lupasi kirkkoherra vielä antaa asiasta lähempiä tietoja.
Terttu alussa todellakin kovin ilostui tästä kirjeestä. Olihan hän melkein pilanpäiten ja jotensakin varmana, ettei hän sitä paikkaa saisi, vastannut tuohon ilmoitukseen. Hän oli sitäpaitsi kirjoittanut vähän siltäkin varalta, että äiti kohta sattuisi kuolemaan ja hän silloin saisi menetellä aivan vapaasti. Nyt oli äiti kuitenkin vielä elossa — ja paljon muutakin oli sen jälkeen tapahtunut.. Pahin pulma oli sittenkin siinä, miten hän tämän asian ilmoittaisi äidilleen vakavalta kannalta. Olihan hän eilen kyllä jo viitannut sinnepäin, vaan varmaan äiti piti sitä vain leikinlaskuna. Mutta joka tapauksessa tuntui Tertusta koko lailla turvalliselta, että oli mihin nojautua, jos niiksi tulisi. Niin, todellakin, jos niiksi tulisi — joka suhteessa.
Terttu nyt ihan jo toivoi saavansa tavata Lauria niin pian kuin suinkin. Hän sitä toivoi siinä mielessä, että saisi neuvotella Laurin kanssa, kuinka hänen oli parhaiten meneteltävä ilmaistakseen äidilleen hankkeensa todenperään ottaa vastaan tarjottu kotiopettajattaren paikka. Muuten oli hauska nähdä, kuinka Lauri suhtautuisi tähän kysymykseen, joka hänelle oli oleva täydellinen yllätys, sillä siitä asiasta ei Terttu ollut hiiskunut hänellekään halkaistua sanaa.
Kun Lauri sitte, käytyään aamiaista syömässä ruokapaikassaan, tuli kotia ja, astuen ruokasaliin, jossa Terttu silloin sattui olemaan, kysyi häneltä suoraan, saisiko puhutella Terttua vähän aikaa kahden kesken, niin vastasi Terttu hilpeästi: