— Miks'ei?! Tule sisään vain!
Lauri astui yli ruokasalin kynnyksen ja veti jälkeensä eteiseen vievän oven kiinni. Tämä ovi pidettiin tavallisesti auki ja nyt arvasi Terttu heti, että Laurilla oli jotakin varsin tärkeätä hänelle sanottavaa "kahden kesken", koskapa pelkäsi sen kuuluvan eteisen ja salin kautta äidin huoneeseen asti, jossa Toini Syväri luki äidille.
— Saanko minä käydä suoraan asiaan käsiksi? — kysyi Lauri, kun he olivat istuutuneet, toinen toiselle, toinen toiselle puolen keskellä lattiaa seisovaa ruokasalin pöytää, jossa, aterioiden väliajalla, aina oli kaunis Tertun valmistama koruompeluinen pöytäliina.
— Tee niin hyvin! Mikä asia se sitte on? — kysyi Terttu hyvin rauhallisesti katsoen Lauria silmiin.
— Minusta tuntuu, Terttu, — alkoi Lauri, silmät pöytäliinaan luotuina ja oikean kätensä sormilla soitellen pöytää vasten, — että sinä viimeaikoina olet juurikuin vieronut minua. Onko siinä perää?
— Jos sinusta niin tuntuu, Lauri, — vastasi Terttu hyvin lempeästi, — niin kai otaksut siihen myöskin jotakin syytä olevan.
— Niin otaksunkin, — oli Laurin vastaus. — Tahtoisin siis sinulta tietää, onko se otaksumani syy oikea?
— Minä en ole tätä kysymystä nostanut, Lauri, — jatkoi Terttu. — Minun mielestäni sinun siis on sanottava, mitä sinä sillä syyllä tarkoitat?
— No niin! Minä kysyn sitte edelleen suoraan, — lausui Lauri pontevasti: — oletko sinä ollut neiti Leinikön luona tahi muuten tavannut häntä sen jälkeen, kuin hän täällä kävi sulhasensa kanssa?
— Olen — käynyt hänen luonaan, — vastasi Terttu.