— Mutta minä tiedän, — jatkoi Lauri, — että sinulle on kerrottu ainakin mahdollisimman paljon.
— Niin, ainakin niin paljon, — sanoi puolestaan Terttu, — ettei sinun suinkaan tarvitse peljätä, että sinua muusta syystä ei olisi otettu vastaan.
— Tuosta vihjauksestasi, — huudahti taas Lauri, — huomaan varsin hyvin jo, että sinulle todellakin on kerrottu kaikki. Mutta — jatkoi hän, — hyvä on, että näin on käynyt ja että se kävi sillä lailla. Raskas kuorma, Terttu, on nyt pudonnut minun sydämeltäni.
— Todellako? — sanoi Terttu hieman ivallisesti.
— Kuinka voit sitä epäilläkään, Terttu? — kysäsi Lauri melkein pahastuneena.
— Miksi en sitä epäilisi? — kysyi Terttu vuorostaan, — jos, niinkuin sanot, olen kuullut Helmiltä kaikki.
— Tietysti, tietysti! Sinä olet oikeassa: muuhun johtopäätökseen luonnollisesti et ole voinut tullakaan hänen kertomuksestaan, — myönteli Lauri.
— Tarkoitatko siis, ettei asianlaita olekaan niin, kuin luulet Helmin sen minulle esittäneen? — uteli Terttu varovaisesti.
— Luulisin, Terttu, sinulla olevan paljonkin aihetta ainakin epäillä, ettei se ole niin, ellet suorastaan jo olisi siitä vakuutettukin — muutamista seikoista päättäen, — vakuutti Lauri edelleen.
— Vakuutettu voi olla vain siitä, minkä tietää varmaan, ja että minulla kyllä on ollut aihetta epäilemiseen, sen sinä tiedät hyvin, — vastasi Terttu.