Nuorta verta: Romaani - Martti Wuori

— On ollut, — niin, se on totta. Mutta ei pitäisi olla enää, ellet ole ainiaaksi saanut minusta aivan huonoa käsitystä, — puolustihe Lauri.

— Olen aina koettanut luoda itselleni sinusta mitä parhaimman mielipiteen, siitä pitäisi sinun ainakin olla vakuutettu, — oli Tertun hieman juhlallinen vastaus. — Syy siihen, että mielipiteeni on aika ajoin horjunut, ei suinkaan liene minun.

— Myönnän sen, Terttu, myönnän, tunnustaen kaikki inhottavat menettelyni ja pyytäen sinulta anteeksi, mikäli sinä olet saanut niistä kärsiä, — puhui Lauri vilpittömästi. — Enkähän minä tätä tunnustusta, tätä anteeksipyyntöä tekisi, ellen tahtoisi olla sinun silmissäsi toisenlainen. Olisihan minulle yhdentekevä, mitä minusta sinulle puhuttaisiin ja mitä sinä minusta ajattelisit, jos sinä olisit minulle yhdentekevä, minun sydämelleni vieras. Että niin kuitenkaan ei ole asianlaita, sen kai sinä hyvinkin nyt olet tullut huomaamaan.

— Nyt? — keskeytti Terttu, pannen painoa tälle sanalle.

— Niin, — vastasi Lauri, — ellet sitä jo ennen ole huomannut.

— Olen ennen ja nyt ja aina huomannut, että todellakin kunnioituksella ja arvonannolla olet suhtautunut minuun, — otti Terttu puheen vuoron, — ja luulisin, etten muunlaiseen menettelyyn ole syytäkään antanut. Mutta luulen myöskin huomanneeni sekä sinun puheistasi — meidän välisistä keskusteluistamme — ja niistä viittauksista, jotka minulle ennen ainakin annoit ihailemaasi romaaniin että myöskin kaikesta siitä, mitä sinusta nyt olen kuullut, — niin, minä luulen huomanneeni, että, ellen juuri ole sinulle aivan yhdentekevä, niin puuttuu minusta ainakin paljon sitä, minkätähden joku toinen voi olla sinun sydämellesi paljonkin läheisempi. Sanalla sanoen: minussa ei ole sitä, mikä vastaisi sinun katsantokantaasi ja varsinkin sinun tunteitasi, sinun, sydämesi tahi, ehkä vieläkin oikeammin sanoen, sinun veresi vaatimuksia. Meidän välillämme nähtävästi ei ole sitä oikeata vaaliheimolaisuutta, eikö niin? Et voine kieltää, että olen osannut melkein asian ytimeen? — kysyi Terttu voitokkaasti.

— Minun täytyy suorastaan ihailla sinun johdonmukaista ajatuksesi juoksua, — sai Lauri sanotuksi pitkänlaisen vaitiolon jälkeen, sillä hän oli todellakin joutua ymmälle Tertun rohkeasta, mutta sattuvasta johtopäätöksestä. — Ihailuni kuitenkaan ei ole aivan täydellinen, — jatkoi Lauri, — koskapa et ole oivaltanut ottaa huomioon, ensiksikin, että ehkäpä juuri syvästä arvonannosta sinua kohtaan minun on täytynyt useinkin tukehduttaa tahi ainakin olla ilmaisematta sinulle kaikkia vereni vaatimuksia ja, toiseksi, että nuo samat vaatimukset ovat ajan mittaan voineet hiljakseen syntyä ja kasvaa — mikä ei ole ollenkaan minun katsantokantani kanssa ristiriidassa, — jopa käydä niin voimakkaiksi, että sinä, Terttu, olet saattanut tulla ja tullutkin sydämelleni paljon lähemmäksi, kuin joku toinen, niin, — läheisemmäksi, kuin kukaan muu. Ymmärrätkös minua nyt, Terttu? — kysyi Lauri ja näytti kuin hän olisi katsonut voiton olevan hänen puolellaan.

— H-h! — oli vain lyhyt vastaus, joka pääsi Tertun huulilta, — tuo samainen pieni äännähdys, jolla oli niin äärettömän monta vivahdusta ja todellakin ilmaisi enemmän kuin pitkä, monisanainen lause.

— Etkö vastaa minulle sen enempää? — kysyi Lauri jälleen pitkähkön äänettömyyden jälkeen. I

— Ajattelen vain, — vastasi vihdoin Terttu, joka sillä välin oli ottanut liiviinsä piiloittamansa, kirkkoherra Vaaraselta saamansa kirjeen esille, pidellen sitä käsissään, — että aika ja olosuhteet ja kaikellaiset tilapäiset seikat voivat usein muuttaa, jopa haihduttaa ja rikkoa lujimmiksi, pyhimmiksi uskotut tunteet. Ja että niin voi käydä pitkienkin aikojen kuluttua, avioliiton siteittenkin yhdistämäin henkilöjen kesken, jonkun odottamatta heidän keskuuteen ilmestyvän vanhan taikkapa uudenkin tuttavan kautta, sitä et voine sinäkään, Lauri, kieltää muistamalla juuri sitä teosta, jonka minulle aikoinasi suosittelit luettavaksi. Jos taas niin käy, niin onhan se kaikille mitä säälittävin kohtalo. Ja niin voi aina helpommin käydä, jos jommalla kummalla taholla semmoinen vanha tuttava on olemassa, jonka uudelleen ilmestymistä on syytä epäillä.