— Kiitos! — Minun suhteenihan sinua ei tarvitse kummastuttaa mikään, — lisäsi hän, katsoen Lauria veitikkamaisesti silmiin: — Tunnethan minut hyvin — vanhastaan.
Lauri todellakin tunsi kaikesta: puheesta, äänestä, käytöksestä Helmin samaksi, mikä hän oli ollut — ennen.
— Uudistan vielä äskeisen kysymykseni: mikä on tämän käynnin tarkoitus? — lausui Lauri, välttäen nyt ilmeisesti teitittelemistä ja myöskin sinuttelemista, vaikka Helmi alkoi sinuttelemalla häntä.
— Sen saat ehkä kohtakin tietää, mutta nyt en voi sitä sinulle sanoa, — vastasi Helmi kiehtovasti ja tarttui molemmin käsin Laurin takin ryntäisiin, lähentäen kasvonsa aivan likelle Laurin kasvoja, niinkuin olisi tahtonut sanoa: — "Ota ja suutele!"
Samassa helähti eteisen kello ja molemmat hätkähtivät, edeten toisistaan.
— Se on Terttu! Mutta tulkoon! Minulla ei ole häneltä mitään peljättävää, — kuiskasi Helmi. — Toivottavasti ei sinullakaan? — lisäsi hän vielä, katsoen Lauriin ja ikäänkuin rohkaisten katseellaan Lauria, jonka hän huomasi rypistävän otsaansa.
Lauri ei vastannut mitään, vaan kääntyi ja astui muutaman askeleen pöytäänsä kohti.
He kuulivat sitte, että Hilma tuli ovea aukaisemaan ja kertoi vieraan käyneen, — saman neidin, joka kerran oli käynyt sulhasensa kanssa. Terttu ällistyi ja, kun Hilma oli poistunut, jäi hän vielä kotvaksi eteiseen.
Terttu oli, kaupungilla liikkuessaan, nähnyt Helmin kulkevan vähän matkan päässä hänestä kadun poikki ja Tertusta oli aivan tuntunut, että Helmi oli nähnyt hänet, mutta jostakin syystä karttanut häntä. Salaman nopeudella leimahti nyt Tertun päähän ajatus, että Helmi oli tahtonut käyttää tätä Tertun poissaoloa hyväkseen, käydäkseen, niinkuin oli uhannut, Tertun äitiä tervehtimässä ja samalla, jos siihen tilaisuutta olisi, tavatakseen Lauria. Nyt tämä Tertun otaksuminen näyttäytyikin oikeaksi. Sen vuoksi Terttu kotvasen viivähtikin mietteissään eteisessä ja ihmeekseen, joka melkein oli saada hänen sydämensä sykinnän taukoamaan, kuuli hän Helmin äänen Laurin huoneesta:
— Minä olen muuttanut Topeliuskadun 19: teen, porras C, neljäs kerros, ovi vasemmalle. Siitä ei tiedä kukaan. En ole tahtonut kirjoittaa sinulle ja pyytää sinua luokseni, — ei koskaan tiedä, kenen käsiin kirjeet voivat joutua ja herättää epäluuloa. Eikä minulla ole ollut onni tavata sinua ulkonakaan pyytääkseni sinua tulemaan. Kuule! Tulethan? Sinun pitää tulla!