Tohtori Aulanko sanoi, kun näki tämän pullon, että kloroformi olisi kaadettava pois. Kun Terttu silloin epäili, olisiko siitä ihmiselle vaaraa, vastasi tohtori: "eipä tiedä".
Eipä tiedä! Eipä tiedä!
Mitäs jos — —?! Sielu on niin väsynyt, sydän kaipaa lepoa. Olisi niin ihanata nukahtaa, unhottaa kaikki hetkeksi — ainiaaksikin. Ainiaaksi? Äiti on tuolla viereisessä huoneessa yksin — sairaana. Kukas häntä auttaa, — ajattelee häntä, niinkauan kuin hän jaksaa elää? Kirkkoherra Vaaranen odottaa lapsilleen kotiopettajatarta. Mutta pitääkö ihmisen aina vain toisia ajatella? Eikö ole luvallista koskaan itseäänkin muistaa? Lauri? Oi, Lauri, Lauri! Ja Helmi? Kauheata! Mutta olkoot. Olkoot hekin. Ja olkoot onnelliset, jos niiksi tulee. Onnellisin on kuitenkin se, joka on päässyt kaikista näistä kärsimyksistä. Jumala! Anna minulle anteeksi minun tekoni, kaikki syntini, koko elämäni, onneton, viheliäinen elämäni! Ota minun sieluni!
Terttu sieppaa pullon, nousee hiljakseen, ottaa nenäliinan taskustaan, panee sen nelinkerroin, painaa siihen nyrkillään kuopan, katsahtaa vielä oven ra'osta äidin huoneeseen, — äiti on todellakin uinahtanut, loikoo niin levollisesti, pää hiukan kallellaan, pielusten varassa, — Terttu hiipii nopeasti sohvan luo, istuutuu, aukaisee pullon, tyhjentää sen nenäliinan kuoppaan, heittäytyy selälleen sohvalle, painaa nenäliinan suutaan ja nenäänsä vasten, vetää pari, kolme, neljä syvää hengitystä, — niin ilkeä tunne! — sydän alkaa nopeammin sykkiä, — niin sykki pikku kanarialinnunkin sydän! — päässä kohisee, silmissä pimenee, jäsenet herpaantuvat. — — Mikä se oli? Soiko eteisen kello? Juoksiko Hilma ovea avaamaan? Äännähtikö äiti huoneessaan? — — Tajunta sammuu…
* * * * *
Eteisen kello oli soinut, Hilma juossut ovea avaamaan, äiti äännähtänyt. Tohtori Aulanko tuli, astui eteisestä saliin. Mitä? Nukkuuko neiti? Pöydällä on tyhjä pullo. Tohtori sieppaa sen käteensä, tuntee pullon. Mitä ihmettä tämä on?! Hän nykäisee nenäliinan Tertun suun edestä ja puhaltaa häntä voimakkaasti kasvoihin, — tuskin huomattava värähdys silmäluomissa! Hän juoksee rouva Aulangon huoneen ovelle, sanoo: "tulen heti paikalla" ja sulkee oven. Sitte koppaa hän Tertun voimakkaille käsivarsilleen ja kantaa hänet ruokasaliin, jossa melkein heittää hänet vuoteelle, juoksee ja tempaisee vielä ikkunan auki, muistaa, että hänellä on pieni kamferttipullo taskussaan, ottaa sen ja panee Tertun nenän eteen. Muutamia nykäisyjä Tertun kasvojen lihaksissa ja sydänalassa ja Terttu antaa ylön. Sitte pientä nyyhkytystä ja Terttu puhkeaa hysterilliseen itkuun.
— "Se on oikein! Itke, lapseni, itke!" — sanoo tohtori tyytyväisenä.
Hilma on tullut keittiöstään ruokasaliin ja seisoo, silmät suurina, oven suussa, saamatta sanaakaan huuliltaan.
— Pankaa eteisen ja salin ovet kiinni! —- sanoo tohtori.
Kun Hilma on täyttämässä tätä käskyä, tulee Lauri kotia ja saa kuulla, että neiti on äkkiä sairastunut. Hän rientää ruokasaliin, parilla sanalla selvittää tohtori hänelle, mitä on tapahtunut, ja jättää Laurin Tertun vuoteen viereen, kiirehtien itse rouva Alanteen huoneeseen. Ja Lauri lankee polvilleen Tertun eteen, — Hilman seistessä oven suussa, — suutelee Tertun käsiä, silittelee hänen' päätään, rauhoittelee: