— Terttu, rakas Terttu!
Ja Terttu tuntee Laurin äänen, kuulee sanan "rakas" ja puhkeaa kovaan itkuun.
Hilmakin alkaa itkeä, kääntyy ja katoaa keittiöönsä.
— Mitä sinä olet tehnyt, Terttu?! — Rakas, rakas Terttu!! Miksi? Miksi? — kyselee Lauri epätoivossaan.
Terttu vain kääntelee päätään ja itkee, itkee niin, että kuumat kyyneleet virtana valuvat hänen poskiaan pitkin ja hän kastelee niillä Laurin käsiä ja itkusta kuuluu kurkkuun takertuva valitus:
— Minä tahdon kuolla! Minä tahdon kuolla! Ja Lauri pitelee Terttua molemmista käsistä, vuorotellen niitä suudellen ja painaltaen poskiaan vasten, ja vakuuttaa:
— Ei, Terttu! Elää sinun pitää — minun tähteni! Tiedäthän, kuinka äärettömästi sinua rakastan, — sinua, enkä ketään muuta, rakas, oma Terttu!
Terttu, joka Laurin vakuutuksen aikana on pyörittänyt päätään, aukaisee äkkiä kyyneleistä kosteat, kauniit silmänsä ja luo epäilevän katseen Lauriin ja kuiskaa:
— Se ei ole totta!
Ja taas hän puhkeaa itkuun ja koettaa peittää kasvonsa päänalaseen.