Toini piteli vielä kotvasen käsirannetta, katsoi Terttua ja Lauria silmiin ja vastasi heidän surullisiin kysyviin katseihin pään nyökkäyksellä, joka merkitsi:
— Se on lopussa nyt!
— Äiti, äiti! — huudahti Terttu ja vaipui itkien polvilleen vuoteen viereen.
Lauri istahti lähellä olevaan nojatuoliin, peittäen käsiinsä silmänsä, joissa kiilsi kyyneleet.
— Minun on joka tapauksessa vielä kutsuttava tohtori tänne, — kuiskasi Toini Laurin korvaan ja poistui huoneesta.
Toini meni soittamaan tohtori Aulangolle, joka kuitenkaan ei ollut tavattavissa, niinkuin Toini aavistikin. Hän pyysi heti ilmoittamaan tohtorille, hänen kotiin palattuaan, että hän viipymättä saapuisi rouva Alanteen asuntoon.
Toinilta oli Hilma saanut tietää, mitä oli tapahtunut, ja tuli myöskin, kyyneleet silmissä, kuollutta katsomaan. Kun Toini palasi, pyysi hän Hilmaa ja Lauria häntä auttamaan asettamaan vainajan suoraan selälleen vuoteeseen. Pään alle jätettiin vain yksi pielus, kädet pantiin ristiin rinnan yli ja peite otettiin pois, niin että lakana vain jäi peitteeksi.
— Kuinka rauhallisilta ja tyytyväisiltä tädin kasvot nyt näyttävät, — sanoi Toini ja veti sitte lakanan vainajan kasvojenkin yli.
Terttu seisoi yhä vuoteen vieressä ja nyyhkytti.
— Mennään! — sanoi Lauri ja tarttui Terttua kädestä.