— Hm! — oli siihen sitte rouva Alanteen ihmettelevä vastaus.
— Ei puhuta siitä nyt enää! — sanoi Terttu ja alkoi katsella ympärilleen.
— Ei puhuta sitte!
Melkein ääneti istuivat he huoneensa parvekkeella tunnin ajan ennenkuin panivat maata. Äiti kuuli, että Terttu ei nukkunut pitkään aikaan.
Kun palvelijatar seuraavana aamuna tuli sisään, oli tarjottimella Tertulle kirje, joka oli tullut kaupungin postissa. Hän ei tuntenut käsialaa, sillä Lauri ei ollut hänelle koskaan vielä kirjoittanut, mutta hänen sydämensä aavisti, että se oli häneltä ja hän repäsi yhdellä tempauksella toisen reunan kuoresta pois.
— Keltä se on? — kysyi rouva Alanne.
Terttu ei vastannut mitään, mutta rouva Alanne huomasi hänen kalpenevan, kun hän aukaisi kirjeen ja itsekseen luki sen niin nopeasti, että hänen silmänsä näyttivät melkein ahmaisevan sen sisällyksen. Lauri kirjoitti:
"Hyvä Terttu!
Ymmärrät varmaan, miksi en näinä päivinä ole voinut käydä kaupungissa, ja varmaan et minua ole odottanutkaan, mutta suonet minulle anteeksi, että näin kirjeessä ilmoitan Sinulle täytyväni äkkipikaa lähteä pois täältä joksikin aikaa. Syyn lähtööni saanet tuonnempana tietää. Ehkä tapaan teidät täällä vielä syksymmällä. Toivon, että tätikin suo minulle anteeksi, etten ennen lähtöäni voinut käydä luonanne hyvästillä kiittämässä teitä kaikesta minulle osoittamastanne ystävällisyydestä.
Parhaimmat terveiseni tädille ja Sinulle.