Ystävällisin tuntein
Lauri H."
Terttu viskasi tämän kirjeen, joka oli nopealla käsialalla kirjoitettu, äitinsä eteen ja meni väräjävin hermoin ulos parvekkeelle, sanaakaan sanomatta. Hän oli kuin mykistynyt tuijottaessaan alas tielle, kun äiti muutaman minuutin perästä tuli.
— Sehän on todellakin kummallista, — alkoi rouva Alanne puhua, kun he istuutuivat pöydän ääreen, hän sohvaan ja Terttu vastapäätä häntä tuolille.
Terttu vain oli vaiti, joi ja söi haluttomasti eikä katsonut äitiinsä lainkaan.
— Olisikohan häneltä rahat loppuneet täällä kauemmin oleskellakseen vai mikä ihme…?! — mietiskeli taas äiti ääneen.
— Mitä sinä nyt viitsit tuosta puhua?! — sanoi Terttu vihdoin pahastuneena. — Jokainen tekee niinkuin tahtoo.
— Tietysti, tietysti, — myönteli äiti. — Ja kun meni, niin menköön! Eihän hän meille sen läheisempi ollut.
— Juo nyt, äiti, niin mennään sitte ulos! — kiirehti Terttu, sillä hän tahtoi kuitenkin jollakin lailla mieltään rauhoittaa.
— Tiedäthän, etten minä niin pian valmistu, — sanoi rouva Alanne. — Mene sinä yksin edeltä, jos tahdot, ja odota minua kasinon edustalla.