— Kas, Toini, — sanoi Helmi. — Täälläkö sinä olet?
— Tulin tervehtimään entistä koulutoveriani, kun tunsin sinut äänestäsi, — sanoi Toini. — Rouva Alanne sitä paitsi käski sanomaan sinulle terveiset ja pyysi anteeksi, ettei voi sinua tänään pyytää luokseen huoneeseensa.
— Kuulin jo, että täti on niin heikko, — sanoi Helmi. — Kuule! Oletko sinä todellakin sairaanhoitajatar — ammatiltasi, tarkoitan? — kysyi hän vielä Toinilta.
— Olen kyllä, — vastasi Toini.
— Minäkin olin päättänyt valita sen uran, ell'en olisi muuten kihloihin joutunut, — sanoi Helmi hiukan ilkeämielisesti, niin että Toinin posket saivat vienon punaisen hohteen. — Ai, niin, enhän ole esitellyt sinulle vielä sulhastanikaan, — lisäsi hän, esitellen insinööri Keitaan Toinille.
— Ikävä kyllä olemme juuri poislähdössä, — sanoi insinööri Keidas, joka näytti jo hieman kärsimättömältä, — niin että meidän täytyy sanoa hyvästi samalla kertaa.
— Niin, — sanoi Helmi. — Paljon, paljon terveisiä tädille!
— Viimeiseksi ojensi Helmi kätensä Laurille, sanoen kylmästi ja päätään kohottaen, mutta samalla hymähtäen:
— Hyvästi, maisteri!
Helmi ja hänen sulhasensa poistuivat eteiseen, jonne, Tertun soitettua sähkökelloa, Hilma jo oli tullut vieraiden päälle päällysvaatteita auttamaan. Terttu ja Toini seisoivat, kädet toistensa vyötäisissä, salin ovella ja Lauri seisoi hiukan loitommalla heidän takanaan, kunnes vieraat olivat menneet.