Samalla kuului rouva Alanteen ääni, joka kutsui Terttua. Hän ja Toini menivät rouva Alanteen huoneeseen ja Lauri poistui nopeasti omaan huoneeseensa.
Kun Terttu noin kymmenen minuutin kuluttua palasi saliin, kuuli hän Laurin astuskelevan edestakaisin huoneessaan. Itse asettui Terttu kirjoituspöytänsä viereen seisomaan ja hänen katseensa jäi tuijottamaan ulos tuohon tavalliseen maisemaan, joka heidän ikkunansa kehykseen näkyi. Mitään eivät hänen silmänsä kuitenkaan nähneet.
Mikä ihmeellinen päivä! Mikä joukko tapahtumia muutaman tunnin kuluessa! Kaikki tuntui niin rauhalliselta, niin onnelliselta tänä aamuna. Vieläpä senkinjälkeen, kuin hän oli kirjeensä kirkkoherra Vaaraselle lähettänyt, oli mieli verrattain tyyni. Mutta sitte ilmestyi yht'äkkiä Lauri ja kaikki vanhat muistot heräsivät mieleen jälleen. Ja tuskin oli hän hiukan ehtinyt rauhoittua Laurin läsnä olosta, tuskin ehtinyt unheeseen haudata kaikki ikävät yksityisseikat heidän ensimäisen tuttavuutensa ajoilta, tuskin ehtinyt tuntea jonkunlaista varmuutta, että kaikki epäluulot, jotka hänen sydäntään kalvoivat, olivatkin mahdollisesti kaikkea perustusta vailla, kun yht'äkkiä ilmestyi juuri se henkilö, joka oli syynä kaikkeen, joka, niinkuin hän ainakin luuli, oli aiheuttanut hänen ja Laurin silloisen ystävyyden odottamattoman särkymisen. Nyt se tuntui melkein varmalta, että silloin Helmi Leinikkö sittenkin oli heidän väliinsä tullut. Se tuntui niin varmalta kaikista niistä pikku seikoista päättäen, mitkä Terttu ehti huomata niiden muutamien minuuttien kuluessa, jotka he kaikki olivat tänä päivänä yhdessä olleet, Epäilystä ei ollut enää mitään.
Mutta olihan Helmi kihloissa nyt!
Mitä oli siis hänen ja Laurin välillä tapahtunut?
Mitä siitä nyt välittäisi? Eikö sittenkin voisi kaikkea unhottaa, jos jotakin oli tapahtunut?
Kaikki oli riippuva Laurista, mitä hän oli sanova, mitä tekevä. Eihän hänellä, Tertulla, ollut mitään tekemistä Helmin kanssa.
Helmi kyllä pyysi Tertun käymään luonaan, että saisi kertoa hänelle kaikellaista, mutta eihän ole niin välttämätöntä noudattaa kutsua. Vasta jos asiat vaatisivat, silloin voisi mennä kuulemaan — kaikellaista.
Mikä ihmeellinen päivä! Mikä ääretön joukko tapahtumia!
Ja Terttu vaipui, pää käsien varaan, kirjoituspöytänsä ääreen istumaan. Ja hänen korvissaan kaikuivat Laurin askeleet, kun hän astuskeli edestakaisin huoneessaan.