— Syö, ole niin hyvä! Kahvia en voi sinulle toimittaa. Ja tuon (hän osoitti konvehtilaatikkoa) sain eilen uudelta ihailijaltani, joka sinullakin vast'ikään oli onni nähdä.
— Kyllä sinä olet! — oli taaskin ainoa, minkä Terttu sai sanotuksi.
— Mitäs pahaa siinä on?! — sanoi Helmi jälleen hyvin viattomasti.
— Soitatko sinä, — tarkoitan: otatko musiikkitunteja, koska sinulla on pianiinokin täällä? — kysyi Terttu puhuakseen jostakin muusta.
— Tietysti. Olenhan vähän kuin musiikkiopistossa. Laulutunteja otan, — selitti Helmi.
— Sinullahan on sievä ääni, — sanoi Terttu.
— Kuka sen tietää! Mutta täytyyhän sitä jotakin tehdä ajan kuluksi. Eikähän sitä vielä tiedä, mihin kurkkuaan ja sormiaan tarvitsee, — puhui Helmi ja istuutui nojatuoliin toiselle puolen ikkunan edessä olevaa pientä kukkaistelinettä.
— Ehkäpä jotakin laulaisit minulle, — sanoi Terttu ja pani konvehtilaatikon pöydälle.
— Jahka nyt vähän levätään ja ensin rupatetaan, — vastasi Helmi, ottaen laatikosta sokeroidun kirsikkakonvehdin, jota maiskutellen sulatti suussaan. — Kuulehan! — jatkoi hän: — mitä se teidän vuokralaisenne tekee?
— Kirjoittelee väitöskirjaa, vastasi Terttu.