SINKKONEN. Sen kauppias Loikkasen puolestahan minun täytyy…
ANTTI. Loikkasen? —
SINKKONEN. Niin. Tuntee kai Antti asiansa?
ANTTI. Tunnen. Ja tiedänhän minä. Mutta sehän lupasi vuottaa, kun minä ne parikymmentä markkaa suoritin. Hilman ansaitsemat rahat annoin, ja Loikkanen suostui, että saisin vähin erin…
SINKKONEN. Hyvin mahdollista. Mutta kyllä se nyt manuuttaa Antin tuleviin käräjiin, huomisesta viikon päästä.
ANTTI (seisoo vakavana, pyöritellen lakkiaan). Enhän minä sitte tätä ymmärrä.
ROUVA VALLSTRÖM. Milloinkas Antti on Loikkaselle velkaantunut? Eikös
Antti aina Rahikaiselta ottanut?
ANTTI. Siltähän minä… Vaan sitte tehtiin velkakirja. Ja sitte, kun Sipi välinsä purki, niin hän siirsi velkakirjan Loikkaselle, että olisi kaikki lopussa.
ROUVA VALLSTRÖM (heiluttaen päätään). Kas sitä! Vai sillä lailla? No, voi tokisen! Olipas se temppu!
SINKKONEN. Onhan se sitä. Mutta laillisesti se on kuitenkin kaikki tehty. Ja kun se näkyy olevan Antilla selvillä, niin tunnustaahan Antti Valkeapää tässä, vieraanmiehen läsnä ollessa, saaneensa manuun tuleviin käräjiin?