ANTTI (synkkänä). Tunnustanhan minä.
SINKKONEN. Siis Elokuun 30 päivänä.
ANTTI. Muistanhan minä sen. (Vaipuu tuolille mietteisiin, pää käsiensä varaan ja tuijottaa eteensä).
ROUVA VALLSTRÖM (Sinkkoselle). Antti parka! Se näkyy olevan hänelle kova isku.
ANTTI (ikäänkuin itsekseen). Mistä minä ne… neljäsataa kolmekymmentä… ja näin pian?… Kun nälkä muutenkin oven raosta irvistää…?
ROUVA VALLSTRÖM ja SINKKONEN (kuiskaavat jotakin keskenään).
SIIRI (seisoo hämmästyneenä ovella).
ROUVA VALLSTRÖM. Ei pidä nyt Antin joutua epätoivoon! Ehkä Jumala kyllä lähettää.
ANTTI (naurahtaen katkerasti). H-h?! Jumalako… lähettää? Kun hylkää kokonaan.
ROUVA VALLSTRÖM. Koetetaan nyt jotakin tuumia, Antti hyvä. (Helénille.) Pehtori menee nyt ja mittaa Antille, niin on Antti ainakin siitä hädästä autettu Ja antaa nyt puoli hehtolitraa lisää — minun puolestani.