SIPI. Kaikki, mitä olen tehnyt, olen vaan sinun tähtesi tehnyt, Siiri.
SIIRI (epätoivossaan). Herra Jumala! Sittenkin minä.
SIPI. Muistat kai, mitä minulle sanoit, kun sinua ensi kerran kosin, kun vielä kauppapalvelija olin.
SIIRI. En.
SIPI. "Hanki itsellesi oma leipäsi ensin", sinä sanoit, "ja kosi sitte!"
SIIRI. Minua en sillä tarkoittanut.
SIPI. Olkoon! Vaan sinä hylkäsit minut sen tähden, että muka olin köyhä kauppapalvelija. Ja sentähden minä silloin päätin hankkia itselleni oman leivän. Ja mitä siitä asti olen tehnyt saavuttaakseni sen, mitä minulla nyt on, kaiken sen olen tehnyt vaan sinua ajatellen, Siiri, vaan sinun tähtesi.
SIIRI (kotvasen kuluttua, tyynesti). Hyvä! Kuulehan, Sipi! Otaksutaan sitte, että me molemmat olemme syypäät. Ja koska sinä nyt rakastat minua niin kovin, — jos se nimittäin on totta mitä vakuutat, — niin toivon varmasti, että nyt siis täytät sen, mitä sinulta ai'on pyytää.
SIPI. Mielelläni, Siiri, — kaikki mitä voin.
SIIRI. No, siis. Minä en pyydä mahdottomia. Sinä voit, — sinä siis teet sen. — Kuulehan! Antti ja Hilma tulevat kohta tänne. He kääntyvät sinun puoleesi, että auttaisit heitä. Autathan sinä, ettei heidän omaisuutensa ryöstöön joutuisi? Heidänhän on jo muutoinkin leipä lopussa. Sinun pitää siis auttaa heitä! Jo itsesikin tähden. Kuulehan! Ja minun tähteni, — jos minua rakastat.