SOHVI. Taannoin se varmaan oli loppu, kun hän enkelistä haastoi. Ja se se hänen sielunsa silloin korjasi. (Lankeaa polvilleen vuoteen viereen ja nostaa kätensä taivasta kohti!) Siellä nyt taivaassa ei ole Liisulla puutetta, ei vaivoja, ei kyyneleitä. Ja Herra tiesi, että täällä hänellä ei olisi ollut enää mitään, mitään.
ROUVA VALLSTRÖM (lohduttelee Sohvia).
PUPUTTI (kansaan päin). Tällä kertaa meillä nyt ei täällä ole enää mitään tekemistä. Maksut otan vastaan kotonani. (Antille.) Mutta meidän täytyy jatkaa toiste, että saadaan kokoon uupuva summa. (Panee luettelon taskuunsa.)
(Kansa poistuu.)
ANTTI. Niinhän se on tehtävä. Tyhjilleenhän tässä talo kuitenkin jääpi.
SIIRI. Herra vallesmanni!
PUPUTTI (joka on aikonut mennä). Neiti!
SIIRI. Sanoitte uupuvan seitsemänkymmentäviisi markkaa?
PUPUTTI. Niillä paikoin.
SIIRI. Olkaa niin hyvä: odottakaa vähän! (Ottaa kukkaronsa esiin.) Ehkä saisin minä… Minulla sattuu olemaan… niin ei teidän tarvitse enää vaivata — itseänne.