ANTTI. Hyvin saattaa olla mahdollista, en minä kiistä…
SIPI. No, minä sen takaan. Entä matka sitte sinne? Maksaa kai se jotakin sekin, vaikka omallakin hevosella viepi? Ja aika sitte, joka siihen menee, ja eväät ja muut?!
ANTTI. Kyllähän se on sitäkin, mutta kun on rahaa tarvis, niin ei siinä auta haikaileminen.
SIPI. No, parempihan se on sitte ainakin koettaa saada ne täällä myödyiksi, jos se sillä lailla on. Ja kun olisin minäkin tuon ennen tietänyt, niin olisinhan minäkin sitte ehkä voinut auttaa…
ANTTI. Niinkö, että olisin suorastaan rahaakin saanut?…
SIPI. No, vaikkapa niinkin.
ANTTI. Kyllähän minä sitä vähän… Vaan enhän minä taas ilennyt — pyytää.
SIPI. No! Kun se nyt (nousee kävelemään) kerran on se kauppa tehty, niin minkäs sille enää… Mutta peruutetaan se toisella lailla: myödään nyt sitte minulle ne jyvät takaisin, niin pääsee ainakin kaupunkiin lähtemästä.
ANTTI. Mikäs siinä on?! Myödähän ne pitää kuitenkin. Ja samahan se on, kenelle.
SIPI. Mutta se minun vaan täytyy sanoa, ett'en minä tietysti ostaessa konsaan voi antaa ihan samaa hintaa, kuin mistä myön.