ANTTI. No, kah, tiettyhän se on! Ja sehän se on kauppiaan elantokin.
SIPI. Niin. Ja sen viisitoista markkaa minä kyllä annan, vaikka paikalla.
ANTTI. No, eipä sitä taida kukaan sitte enempääkään antaa.
SIPI. Sopiihan koettaa. Enhän minä mitä pakoita. Päinvastoin.
ANTTI. Tiedänhän minä sen. Vaan mitäpä niistä kulettelemaan lähtee?! Olkoon sitte siihenkin hintaan. — Ja eläähän tuota pitää, eikä häntä miten voi rahattakaan elää.
SIPI. No, tehdään sitte niin! (Ottaa povitaskustaan lompakon ja siitä kolme viiden markan seteliä.) Tuossa on rahat paikalla käteen!
ANTTI. Olisinhan minä ne kerinnyt sittekin saada, kun säkit takaisin tuon.
SIPI. Mitäs niistä rupee varta vasten edestakaisin ajelemaan. Viskaa vaan säkit minun hevoselleni, niin vien ne mennessäni! He! Ottaa pois vaan!
(Panee setelit pöydälle).
ANTTI. No, suuret kiitokset! Hyvin paljon kiitoksia! (Ottaa rahat, käärii ne kokoon ja pistää liivinsä taskuun).