ANTTI. Kukapa sitä nyt luulisi?
SIIRI. Elkää sanoko! Ihmiset ovat kyllä kärkkäät kaikkea pahentamaan. — No. Sanalla sanoen: syy oli se, että muutamia näyttelijättäriä, niiden joukossa minut, kutsui erään näytännön jälkeen pari nuorta herraa kanssansa ravintolaan syömään illallista. Mutta johtajamme, joka siinä suhteessa on hirveän ankara, suuttui tuosta silmittömäksi kuultuaan sen seuraavana päivänä. Ja varsinkin hän suuttui minuun, joka muka olin enimmin syypää tuohon rikokseen. Silloin minä sanoin, että jos minä todellakin olen teatterissa pahennukseksi, niin minä koreasti eroan. Hän oli kiivas ja minä samoin, ja niin me tehtiin ero. Sen pituinen se.
HILMA. Mitäs pahaa tuossa nyt oli, että te illallista yhdessä söitte?
SOHVI. Eihän se mikään rikos ole.
SIIRI. Niinpä sitä luulisi puusta katsoen.
ANTTI. Ihan joutavasta tuommoinen rettelö.
HILMA. Erotettiinkos sitte ne muutkin, vai?
SIIRI. Eikä, ne saivat anteeksi.
HILMA. Miksi et sitte sinäkin…?
SIIRI. Anteeksiko pyytänyt? — "Ylpeys sen teki, sanoi pörriäinen, kun päänsä seinään löi."