SIIRI. Voi, voi, kun en minä nyt ymmärrä niin yhtään mitään. Selvemmin minulle pitää sanoa.
HILMA. Kuulehan, Siiri, nyt muistuu tästä mieleeni yksi asia.
SIIRI. Ja mikä se on?
HILMA. Sanohan: saitko sinä viime syksynä, muutamaa päivää ennen lähtöäsi täältä, kutsun tulemaan erääsen nuorisoseuran iltamaan? — Sipi, ole vaiti! Et saa sanoa mitään! Anna Siirin vastata itse!
SIIRI. Annahan kun muistelen. — Sain, sain, todellakin. — Aa! Vai sitä se Sipi tarkoittaakin?
SIPI. Siis vaan et suvainnut tulla meidän maalaisten iltamaan?
HILMA. Elähän sekoita, Sipi! Anna minun kysyä loppuun.
SIIRI. Enkö suvainnut? — En joutanut vaan, kun juuri olin lähtöpuuhissa. — Mitä, Hilma, ai'oit..?
HILMA. Sitä, kuule, sanohan, kuka sinut silloin sinne kutsui, Siiri?
Muistatkos?
SIIRI. Mitäs teidän välillänne oikein on? (Iskee silmää Sipille.) Sipi, tietysti.