ANTTI. Vai ei niitä…? Nehän ne kuitenkin olisivat olleet yhtä tärkeät saada kuin suolatkin.
SIPI. Ja sitte — mitäs minun pitikään sanoa? — Rahallako vai velaksi ne otettaisiin nyt?
ANTTI (katsoen Sipiin pitkään). Eihän mulla mistä rahoja… Velaksi minä ne olisin vielä nekin pyytänyt.
SIPI. Niin, onhan se sitä. Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että minunkin enää on vaikea antaa. Ajat ovat niin huonot ja minä tarvitsen itsekin rahaa…
ANTTI (huoahtaen). Huonot kai ne ovat kaikille.
SIPI. Ja emmehän me kauppiaatkaan ilman rahaa saamatta voi kauppaa pitää ja elää, ymmärtäähän sen.
ANTTI. Ka, ymmärränhän minä sen. Enkähän minä suinkaan olisi pyytämään tullut, ell'ei olisi ollut niin kova pakko.
SIPI. Niin. Mutta pakostapa jo minunkin nyt kieltää täytyy. Niin kauan kuin olen voinut, olen kyllä auttanut.
ANTTI. Kyllä, kyllä…
SIPI. Ja hyvä kai se on sekin, ett'ei minun vielä ole ollut pakko niitä entisiä vaatia.