TAHVO. Kah! Kuulit kai tuon, mistä tässä haasteeltiin…
KUSTAAVA. Kes, kes, mitä se siinä taaskin kiemailee ja tietämättömäksi heitäkse.
TAHVO. … että tahtoisitko sinä sitte itse tuolle Pölläsen
Asariakselle mennä, vai?
ANNI. Enhän minä ole sitä ajatellut… Eikä se Asariaskaan ole…
Enkähän minä tahtoisikaan.
TAHVO. Siinä sen nyt kuulit.
KUSTAAVA. Kuulit?! On se nyt sekin kuulematonta, kun lapsille annetaan valta päättää asioissa, joita eivät pikkuistakaan ymmärrä. (Annille). Et tahtoisi?! Olisit sinä edes isääsi viisaampi ja tekisit, minkä hyvät ihmiset sulle neuvovat. Tässäkös sinä sitte tahtoisit kaiken ikäsi istua happanemassa ja vanhempaisi leipää syödä?
TAHVO (ärjäisten). Kustaava!
ANNI. Enhän minä ilmaiseksi sitä… Työtähän minäkin teen.
KUSTAAVA. Laiskan työtä, vaan et muuta.
TAHVO. Tukitko suusi jo, herja! Kun sillä lailla ilkiät haastaa, vaikka emintimäkin olet?! On se ihme ja kumma, että tuo tyttöriepu vielä tässä talossa, sinun parissasi, pysyy.