ANNI ja VILLE (tulevat esille).
ANNI. Hän näkyy jo menneen. Jumalan kiitos!
VILLE. Ja nyt — Asariaksen kintereille! Hyvästi! Näetsen, tuolla jo taivaan rantakin alkaa rusottaa.
ANNI (kättelee Villeä hellästi). Hyvästi, Ville kulta! Hyvästi! Herran haltuun!
VILLE. Luota minuun, Anni! Kohta vyyhti selviää.
(Menee.)
Seitsemästoista kohtaus.
ANNI (Yksin). Päivä jo alkaa valeta. — — Eipä maksaisi enää vaivaa maatakaan panna. — — Vaan jos heittäydyn kuitenkin vähäksi aikaa pitkäkseni. — — Mitäs se sen oven kiinni pani?! — — (Menee aittaan. Hetkisen kuluttua hän siellä kovasti kirkaisee ja juoksee pelästyneenä pihalle.) Herra Jesta varjele! Voi, hyvät ihmiset! Auttakaa! Auttakaa! Mikä kumma siellä oli?
Kahdeksastoista kohtaus.
ANNI, KUSTAAVA ja ASARIAS.