HETA. Hss! (Varoittaa kädellään merkiksi, että puhuisi hiljaa.) Vielä ja mitä! On kuin äksy tamma.
KUSTAAVA (koko ajan myös puolikovaa). Kuulehan nyt, Kaisa! Annahan kun minäkin sinulle haastan!
KAISA. Turha on enää haastaa teidänkään, jos samaa haastatte kuin anoppi äsken.
KUSTAAVA. Vai on turha kieltää sinua hulluutta tekemästä?
HETA. Sitähän minäkin.
KAISA. On se sitten omansorttista hulluutta, kun äsken tuossa pihalla — ei siitä ole kuin puoli tuntia aikaa — minua siihen kehoititte ja nyt jo siitä kiellätte.
(HETA ja KUSTAAVA katselevat ällistyneinä toisiaan.)
KAISA. Eikö ole totta?
HETA (Kustaavalle). Kukas se kehoitti?
KUSTAAVA (Hetalle). Niin, kukas se kehoitti?