HETA. Tuki oma suus', ettei sieltä yhtä mittaa valeita valuisi.
KAISA (kuin edellä). Olkaa, Herran nimessä, hiljemmällä! (Osoittaa vasemmalle ovelle.)
KUSTAAVA. Kuulkoon ja tulkoon, minulla ei ole mitään pelättävää.
HETA. Näetsen, juonittelemaanpa sitten vain rupesitkin, senkin juoruakka.
KUSTAAVA. No, ei tuo nyt kovinkaan minua enää kummastuta, että Kaisa eroon pyrkii. Ja parasta on, että pyrkii heti!
HETA. Kas sitä! Etkös taaskin yllyttänyt?
KUSTAAVA. Niin teinkin, niinkuin kuulit.
HETA. Ja miksi on parasta? Häh?
KUSTAAVA (toisella jalallaan ruumistaan keikutellen; hiukan viivytellen vastaustaan). Eipä tuon raukan mahda kovinkaan lysti olla Heta Pölläsen miniänä.
HETA. Lystimpi ainakin kuin Annin pitää talossaan tuommoista vaivaishoitolaista kuin Kustaava Mansikka on.