(HETA ja KUSTAAVA kurkistelevat silloin tällöin
peräovesta mutta sulkevat sen taas.)
ASARIAS (kurkistaa myöskin sivuhuoneen ovesta). Se panee omiaan. Elkää uskoko sitä, rovasti! (Vetäytyy takaisin.)
ROVASTI (Asariakselle huutaen). Malta, malta! Kohta pääset. (Kaisalle.) No, jo minä nyt jotakin kuulen. Siis sama parantumaton pöpöröpää kuin ennenkin, tuo Asarias.
KAISA, Eikähän sitä rovastikaan miksikään syyksi voine katsoa semmoista jonkin joutavaa juonittelua?
ROVASTI. Sanohan minulle ensin, Kaisa, onko sinulla mitään syytä miestäsi vastaan päästäksesi hänestä eroon?
KAISA. Alkaahan tuota alituisesta riidasta, johon syrjäisetkin tulta lietsovat, jo kylliksensä saada.
ROVASTI. Eikö muuta? Etkö ole huomannut hänen kenenkään toisen vaimoihmisen kanssa yhteyttä pitävän?
KAISA. Tästä Annistahan se vain hourii, — muuta en tiedä.
ROVASTI. Jassoo? Vai ei muuta mitään?
ASARIAS (avaa oven jälleen). Enkös minä jo saa tulla?