ROVASTI. Ja kun nyt Asarias Jumalan edessä, niinkuin itse on sanonut, sen lupauksen vielä kerran on Kaisalle vannonut, on se pidettävä kuolemaan asti.
ASARIAS (Annille). En kai minä nyt Annia kuitenkaan enää saa?
ANNI. Mitä Asarias nyt turhia puhuu? Onnellinenhan minä olen Villen kanssa. Ja onnellinenhan Asariaskin on Kaisan kanssa, eikö niin?
ASARIAS (Kaisalle). Voisihan tuota ehkä olla, jos… Eiköhän tuo nyt näin ollen raukea koko erohomma, häh?
KAISA. Olisi joutanut olla siihen lainkaan ryhtymättäkin, niin olisi vähemmällä löylyllä päässyt.
(HETA ja KUSTAAVA syleilevät ja taputtelevat
tyytyväisinä toisiaan.)
HETA. Siihen se raukesi!
KUSTAAVA. No, oli se hyvä oikein!
ASARIAS (joka on tarttunut Kaisan käteen). Villehän se taaskin kujeili ja semmoiseen vaihtokauppaan yllytti.
VILLE (joka on rovastin kanssa puhellut). Ei se ollut muuta, arvoisa herra rovasti, kuin että minä sillä lailla kutsuin Asariaksen vaimoineen ja äitineen ristiäisiin, kun tämä Asarias perillisten puutettaan minulle valitti. Ja vähän oli sääli Kaisaakin, entistä työtoveriani.