CHARLOTTE. Tie douloureux, jok' eilen mua vaivas', mun salli tänään kävelemään tulla.
KATARINA. Siis siitä syystä ette suvainnut te meidän assembleehen saapua? Vahinko! Tsaari kovin kuitenkin pahoillaan oli, ett'ei teitä nähnyt. Se muille huono esimerkki on. Sen käsittää voi halveksumiseksi.
CHARLOTTE.
Siit' olin pahoillani itsekin.
Mut moiseen epäluuloon syytä koskaan
en ole antanut.
KATARINA. Ei voine kieltää, silt' että näyttää toisinaan, kuin meitä te välttelisitte ja olojamme myös katsoisitte silmin saksakon.
CHARLOTTE. On aivan kohtuuton se arvostelu. Vähemmin, kuin on minkään ulkolaisen, mun syytä Hänen Majesteettinsa hovissa siten käyttäytyä. Mutta jos joku karsain silmin toisinaan mua katseleekin, niin ma kärsin kaikki ketäkään loukkaamatta.
KATARINA. Ruikutusta tuo turhaa on.
CHARLOTTE. Mut perusteetont' aivan ei kuitenkaan?
KATARINA.
Jos niin te tahdotte.
"Kuin vuotees teet, niin maata saat."
CHARLOTTE. Vai niin Siis totta? — Mikä syy? En tahallani ma tunkeutunut. Mun tsarevitshille valitsi tsaari itse.
KATARINA. Pakkoa ei toki liene ollut?