KIKIN.
Ovella tuolla varron, — vartioin.
(Menee perälle).
ALEKSEI. Sa tunnet minut, Afrosinja? Muistat ken minä olen?
AFROSINJA. Kuinka en, tsarevitsh, sinua tuntisi?!
ALEKSEI. Niin. Oonhan jonkun jo kerran minäkin sun nähnyt, vaan en kertaakaan sua puhutella saanut näin kahden kesken. Frosja! Tiedätkös: sinua usein olen muistellut. Näät, ensi kerran jo, kun sinut näin, ihastuin sinuun. Vielä eläessäin en vertaistas oo nähnyt, niin oot sorja. Bojaaritar sa olet, vaan et orja!
AFROSINJA.
Tsarevitsh!… Sanas kummastuttaa mua.
ALEKSEI.
Ma totta haastan. — Kuule, Afrosinja!
Jos tahdot olla mun, sun omakseni
ma otan?
AFROSINJA. Sinun vallassas, tsarevitsh, on elämäni.
(Polvistuu Aleksein eteen.)
ALEKSEI (nostaa hänet ylös). Nouse, Afrosinja! En polvilles, en jalkain juurehen, en lempen' orjaks noin mun edessäni ma matelemaan sua tahdo, — en. Vaan rinnalleni, liki sydäntäni sun nostaa tahdon ikiomaksein ja vertaiseksein kautta elämäni. Sylini avaan, painan rintahan', jos syämes suostuu siihen hintahan. (Suutelee häntä silmille.) Sa vaikenet? Et vastaa, Afrosinja?