ALEKSEI.
Sen tahdoit tietää ja sen kuulit nyt.
Sa olet voittanut, Charlotte.
CHARLOTTE. Sun mä tahdoin voittaa. Onnelliseks tulla ma tahdoin, onneton.
ALEKSEI. Oot tästälähin oleva onnellinen. Sillä tiemme eroovat i'äks nyt.
CHARLOTTE (heittäytyy hänen kaulaansa). Ei, Aleksei! Ei, — meidän tiemme yhtyvät nyt jälleen. Erota eivät saa ne. Minä annan sinulle kaikki anteeks', jos sa vain rakastat minua. Ja sinun pitää minua rakastaa. Sä nääthän, kuinka ma sua lemmin. Rakkaudesta sinuun mä jätin kotimaani, seurasin sinua tänne. Rakkaus, se täällä elossa minut vain on pitänyt. Jos sen nyt riistät multa, elämäni samalla riistät. — Jos ma olen ollut sinulle häijy, sua kiusannut, sinua loukannut, niin anna anteeks minulle kaikki. Syynä siihen vain on ollut, että sinun rakkauttasi oon kaivannut, kun äärettömästi rakastan sua itse. Lahjoita siis mulle elämäni, rakasta minua jälleen! Minä pyydän sua, rukoilen sua. Olkoon sitte kaikki, kuin uni inha, i'äks unhotettu! No, Aleksei! No, niinhän? Eikö niin?
ALEKSEI (irroittaen Charlotten kädet kaulastaan). Samoin kuin isäin, vaadit sinäkin minulta sitä, jota en voi antaa. Samoin kuin hän, suot anteeks sinäkin, jo ennenkuin oon mitään rikkonutkaan. Ja yhdessä te julistatte mulle myös tuomion, vaikk' olen syytön vielä. Te kohtaloni ratkaisseet siis ootte. Sit' enää mahdotonta muuttaa on. Välini isäin kanss' on onneton, välini sinun kanssas myös, Charlotte. Sovussa välimme nyt selvittää ma tahdoin, rauhan suoda kullekin ja siten saavuttaa myös onnein itse. Mut kaikki, mitä pyysin, kiellettiin minulta nyt ja sitä vaadittiin, mit' ei oo mulla antaa. Kaikki tahi ei mitään: siinä tuomioni nyt. Isäni tahto — perinnöttömyys, rakastaa sua — mennä luostariin! Ja minun tahtoni, — sen alistua vain täytyy, rakkauteni — kuolla täytyy. Mut ei! Nyt oman mielein mukaan elää minäkin kerran tahdon. Noussut vielä en ollut isääni ma vastaan. Mutta nyt nousen, koska minun nousta täytyy. Ja te, te itse minut johdatitte nyt sille tielle, jossa erotaan.
(Menee.)
CHARLOTTE.
Jumala! Mitä tehnyt olenkaan?!
(Purskahtaa hillitsemättömään itkuun
ja vaipuu tunnottomana maahan.)
IV kuvaelma.
Huone tsaarittaren puolella. Perällä ja oikealla ikkunat.
Vasemmalla kaksi ovea. Katarina istuu etualalla ikkunan
vieressä. Menshikow seisoo vähän matkan päässä hänestä.