(Lyö kämmeniinsä.)
PALVELIJA (tulee etumaisesta ovesta).
KATARINA. Hän tulkoon sisään!
PALVELIJA (menee).
BAHMEOTOV (astuu sisään).
MENSHIKOV.
Bahmeotov!
KATARINA. Tässä tää nuorukainen! Silmittömästi hän rakastunut on ja toivonsa tulisin myös on rakastettunsa vaimokseen saada. Minä hänelle luvannut olen, että tehdä tahdon, min voin ma, hänen puolestansa. Mutta sun apus, ruhtinas, on mulle tarpeen täss' asiassa. Jos sen mulle suot ja perillen viet asian, kuin pitää, niin sinun toivomukses mukaan kyllä mun iloni on täydellinen silloin.
MENSHIKOV. Näin hienosti ja ylevästi näin ken muu, kuin sinä, suuri tsaaritar, ois ajatella voinut, — toimia?! Vähimmän viittaukses käsittäen, en mitään keinoja oo säästävä sun hyväksymisesi saavuttaaksein ja pysyäksein yhä suosiossas.
KATARINA.
Sen uskon, ruhtinas. Mä teidät jätän.
(Menee peremmällä olevasta ovesta.)