MENSHIKOV. Vai niin?! — Vai sinä?! — Mutta asiasta oletko aivan varma?
BAHMEOTOV. Sinun armos, ma enkö Afrosinjan vartta oisi vaikk' alta munkinkaavun tuntenut?! Ma annan pääni, että hän se oli, kuin uhraan henkein aina hänen vuokseen.
MENSHIKOV.
Sanotaan: "rohkeudella kaupunkeja
valloitetaan". Sä sitä tapaa käytät.
Se kyll' on hyvä — toisinaan. Sä luulet,
Jumala rohkeata auttaa aina?
BAHMEOTOV. Mä siihen luotan, tsaarittaren sanaan ja — sinuun, armollinen ruhtinas.
MENSHIKOV. Sanan, min antoi sulle tsaaritar, oot ansainnut, mut määräs saavuttaakses sa olet puolitiessä vasta. Minä sun luonteestasi näen, ettet tyydy sä siihen jäämään. Perillen sä kyllä siis päästä voit, jos itse tahdot vain.
BAHMEOTOV. Ma nytkin sinun armos käskyä halusti käyn, kun vie se määrähäni.
MENSHIKOV. No, hyvä. Kuule, Jakov: tiedätkö, todella että rakkauden suhde tsarevitshill' on Afrosinjan kanssa?
BAHMEOTOV. Jos sit' en pelkäis', uskoisi jo varmaan, en tätä tietä oisi konsaan käynyt.
MENSHIKOV.
Mua säälittää, mut tiesi nousee pystyyn.
BAHMEOTOV.
Mitenkä, ruhtinas?…