Huone Vjasemskin talossa. Perällä luukuilla varustetut ikkunat. Oikealla eteisen ovi, vasemmalla toinen ovi sisähuoneisiin. Etualalla, oikealla puolella, pitkä pöytä maljoineen, kannuineen. Pöydän ääressä istuvat juomassa Kikin, Gljebov, Stsherbati ja Dubrovski.
KIKIN. Niin, ystävät ja veljet. Sepä keino se vihdoin tepsi. Tsarevitsh on kuin onkin meidän nyt.
DUBROVSKI. Ja sinun on ansiosi, Sasha. Juon terveydeksesi.
KIKIN. Kiitos, Fedja! (Kiertää kätensä Dubrovskin kaulaan ja suutelee häntä.) Kiitos! Minä kyllä juon. Kas noin! Juomasta minä en koskaan kieltäydy. Mut ansio, niinkuin sinä sanot, se ei ole kuitenkaan minun, vaan Frosjan. Niin juuri. Sillä jos ei hän olisi niin saakelin kaunis ja niin perhanan viisas, niin ei tuumasta olisi tullut tään taivaallista. Ei olisi, ei koskaan, sen minä sanon. Juokaamme, ystävät ja veljet, nyt siis hänen terveydeksensä! Hänen kauneutensa, viisautensa ja terveytensä malja!
STSHERBATI. Sen maljan minä ensimäisenä tyhjennän, — — vaikka sydäntäni kirveleekin.
DUBROVSKI. Ha-haa! Sen uskon, Senjka. Sillä etpä sinäkään ole aivan välinpitämättömästi Frosjaa silmäillyt.
KIKIN. Roskaa, ystävät, on akkaväki. Mutta toista on tämä malja. Se ei ole huikentelevainen koskaan, — pysyy aina yhtä vakavana ja uskollisena. Kas noin! Äsken juuri se oli tyhjä ja nyt se on täysi jälleen. — Niin, mitäs minä a'oinkaan sanoa? Niin, ja vähempi se ei ole isä Jakovinkaan ansio tässä asiassa. Taitavalla puheellaan on hän osannut tsarevitshin taivuttaa. Afrosinja, hän on vaikuttanut sydämmeen ja isä Jakov — päähän. Juokaamme siis isä Jakovinkin terveydeksi!
DUBROVSKI. Tietysti. Sekin malja on juotava.
GLJEBOV. Ja pohjaan! Eläköön isä Jakov ja kasvakoon hänen partansa aina napaan asti!
(Naurua ja hyväksymistä.)