IVAN (joka sillävälin on odottanut ulkopuolella porttia, tulee esiin).
Tsarevitsh?
ALEKSEI.
Meitä vuota tässä!
Palaamme kohta matkaan lähtemään.
IVAN. Ma tottelen, tsarevitsh!
ALEKSEI ja AFROSINJA (menevät sisälle. — Näyttämö pimenee aivan.
Myrsky ulvoo).
IVAN. Huh! Onpas tämä kamala yö! Joll'ei nyt tsarevitsh olisi hankkeessa pakomatkalle ja joll'en minä tietäisi, että taivas, joka häntä suosii, tahtoo häntä pimeyden vaippaan verhota, niin, saakeli vieköön, voisi luulla, että kaikki pimeyden vallat ovat taivaan järjen pimittäneet voidakseen tässä haudan pimennossa oikein pimeyden töitään harjoittaa. — Kah! Mikä siellä? Oli ihan, kuin joku olisi aidalle aikonut kavuta. Vai joko tässä todellakin kummittelee?!
MUUAN MIES (on noussut aidalle oikealla puolen porttia ja hyppää alas puistikkoon).
IVAN. Hoi! Kuka siellä? Vastaa, jos ihminen olet!
MIES (hiipii aitaa pitkin asuinrakennusta kohti, mutta sattuu portin kohdalla vasten Ivania).
IVAN (iskien kiinni häneen). Seis! Ken olet? Mitä tahdot täältä?
MIES (peittää kasvojaan). Kuka kysyy?