ALEKSEI. Miten te sen, kreivi, nyt tiedätte?
DAUN. On kirje keisarilta minulle tullut.
ALEKSEI.
Mik' on käsky siis?
On ehkä lähdettävä meidän jälleen?
DAUN. Se vallassa on Teidän Korkeutenne. Ilmoittaa Teille käskenyt on tsaari, kaikk' että Teille anteeksi hän antaa, jos kotihinne kohta palajatte. Asua siellä saatte, missä itse vain tahdotte. Mun hallitsijain Teille viel' lupaa takuun, ettei pahaa mitään oo Teille tapahtuva.
ALEKSEI. Ei, — ei koskaan. En tahdo palata. Mä tiedän kyllä: ei odotettavissa siellä hyvää minulla mitään. Isäni ma tunnen. En häntä usko. Lupaustaan hän ei pidä, luvatkoonpa mitä tahaan, ja sanastaan ei välitä hän lainkaan. Paeta täältä meidän täytyy siis. Ja keisar' ell'ei mulle turvaa suo, ma paavin luokse lähden. Suojeleva hän mua varmaan on. Kuin isänikin, hän itsevaltias on, mutta häneen enemmän luotan ma, kuin isääni. Siis, rakas kreivi, meidän sallikaa täält' oitis lähteä. Mä pyydän teitä.
DAUN. Ma valitettavasti siihen lupaa en ole saanut enkä suostua siis voi ma.
ALEKSEI. Kuinka? Eikö lupaa? Mitä siis tehtävä on, kreivi, rakas kreivi?!
DAUN. Voi Teidän Korkeutenne keskustella isänne lähettilään kanssa, joka…
ALEKSEI. … jo tänne saapunut on, niinkö vai?
DAUN.
Niin, Teidän Korkeutenne. Salaneuvos
Tolstoi on täällä, — puheillenne pyrkii.