JUSTIINA: Ja tuon sinä vielä kehtaat — tässä…
MIILI (joka on seisahtunut perälle, kääntyy mennäkseen).
JUSTIINA (Soimaten Jannelle). Näetsen! Yksinkö hänet sitte lasket?
JANNE (Miilin jälkeen): Tpruu, säkki, hevonen putos! (Pidättäen häntä). Kah! Minnekäs sinä semmoista kiirettä pidät? Et suinkaan sinä ollut pahaksi panevinasi? Ymmärräthän sinä, ettei hevonen ole nauriin naatti?
MIILI: Kyllä, kyllä! Hyvinkin ymmärrän.
JUSTIINA: Vähemmästäkin! Että on siinä välinpitämättömyyttä enemmän kuin tarpeeksi jo.
JANNE: Kah! Mitä tuossa hätäilee! Niinkuin ei vähemmällä kerittäisi.
Saatanhan minä mukaan tulla, jahka joudun. Odota sitte!
JUSTIINA: No, jo sinusta, todenperään, on tullut oikea mustalaishuijari! Yhtä viisas taidat olla, kuin hevosesikin.
JANNE: Niinkö? No, ei sitte hätää. Sillä uskokaa pois, äiti, kyllä tämä "Vihuri" on niin järkevä, että oikein tekee mieli yht'mittaa sen kaulassa kiikkua ja turpaa pussata.
JUSTIINA: M-h-h! Ettei enää vaimoakaan tarvitse itselleen ajatella.