JUSTIINA: Mene nyt, hyvä mies, pois vain. Ei ole meillä mitään työtä antaa.
JANNE: Vuottakaahan, äiti! Antakaahan kun minä sen kanssa vielä pakisen. — Kuulehan: montako tusinaa teitä taaborissanne on?
NIKI: Ei ole kuin isä, äiti, nainen ja muutamia kakaroita. Toista joukkoa on vähän toisella kymmenennellä, — kaikki nuorta ja kaunista väkeä.
JANNE: Niinkuin sinäkin. — Ja missä te olette, — meidänkö maallamme, että tiedän, kuinka herrasväki on vastaan otettava?
NIKI: Kiitoksia kysymästä: isännän maalla olen vain minä yksin.
JANNE: A muut?
NIKI: A muut ovat läävässä.
JANNE: Juuttaan väkäkoukku! Sano suoraan, missä ne mustat mammat ja papat mustine kakaroineen ovat?
NIKI: Ymmärrän, herra vallesmanni.
JUSTIINA: Elä viitsi, Janne, kiusata!