MANJA: Muuten vain sanoin. Olin hänen kasvattisisarensa. Nyt olen hänen naisensa.
JANNE: Vai on se sillä lailla?! (Kotvan äänettömyys): Sinä olet nyt siis naimisissa, Manja?
MANJA: Niin — olen. Hiljan vasta yhteen mentiin. Entäs sinä? Oletko sinäkin jo kasvattisisaresi ottanut?
JANNE: En — ole — vielä.
MANJA: Miks'et?
JANNE: Enpä tietänyt, että olit minut jo ehtinyt unhottaa.
MANJA (Painautuu syrjittäin Jannen rintaa vasten ja luo katseensa maahan, kuiskaten): En ole unhottanut, en. Aina muistan…
JANNE (Kiertää toisen käsivartensa Manjan olkapäiden ympäri ja nostaa toisella leuan alta hänen kasvojaan ylös): Näytäppäs silmäsi!
MANJA (Luo häneen katseensa ja heittää molemmat kätensä hänen olkapäilleen): Tuossa!
JANNE (Katsottuaan pitkän aikaa, ääneti, Manjaa silmiin): Olit sinä silloin jo kaunis, mutta nyt olet vielä monta vertaa kauniimpi! — Sanoppas! Miksi menit tuolle Nikille? (Sysää Manjan luotaan kuin suutuksissaan, vaan kuitenkin hellästi.)