NIKI (Siitä välittämättä, Nastjalle): Katso, katso, äiti, vain! Kyllä hän sinulle onnensa perästäpäinkin palkitsee vaikka kullalla!
NASTJA (Miilille): Tule, kultaseni, tule! Elä pelkää, elä! Ei sinua kova onni kohtaa, sen jo peukalostasikin tunnen. (Vetää Miilin mustalaisjoukon keskelle, nuorten kerääntyessä heidän ympärilleen.)
NIKI (menee samassa Manjan luo ja ottaa hänet syrjään näyttämön etualalle, salaperäisesti kuiskaten): Tallin ovi on auki — ori irti — puoliksi käsissäni jo.
MANJA (Samoin puolikovaan): Ja isäntä minun, — niinkuin näit.
NIKI (Kuin äsken): Pidä kiinni — elä päästä kynsistäsi!
MANJA (Samoin): Ole huoleti minusta, — (pään nykäyksellä Miiliin päin) kunpa vain ei tuo tyttö vihiä saisi.
NIKI (Vilkaistuaan Miiliin ja huomattuaan hänen syrjäsilmällä hellittämättä seuranneen heidän keskusteluaan, sysää teeskennellen vihaa Manjan luotaan): Öh, senkin luuska!
MANJA (Teeskennellen loukattua): Mitä siinä syyttä haukut, vanha koni, — paistikas?! (Yleinen naurun rähäkkä sekä Manjan ja Nikin kohtaukselle että Nastjan ennustuksille).
NASTJA: — — Kuuntele minua tarkkaan, kaunokaiseni, kuuntele! — Sinä olet ollut kovin, kovin onneton elämässäsi — — paljon, paljon sydämesi tähden — — ja tuo viiva tuossa, joka tännepäin käännäkse, sekin vielä vastatuulta tietää, mutta tuossa se liitäkse tähän toiseen, leveämpään ja syvempään, ja siinä, näetsen, onnesi tie alkaa, — saat sen, jota toivot, omaksesi halaat, saat, saat vissistikin. Joudut, näetsen, kultaseni, rakkaan ja rikkaan miehen mutsuksi, hyvän pohatan kanaseksi kainaloiseksi, ja seitsemän, niin justiinsa, seitsemän lasta saat, elät kauan, kauan, lastenlapsesi lapsetkin nähdä saat — — (Naurua.)
ÄÄNI NUORTEN JOUKOSTA: Se oli valehtijan määrä.