JANNE: Kylläpähän kohta tulee! (Mustalaisille.) Laulakaa sitte sillä välin vielä te! Niki esimerkiksi, — vuorostaan taas… Vaan, kah! Missäs hän on?
MANJA (Tahtoen sekoittaa asian): Ei, laula sinä! Nyt on sinun vuorosi!
Nyt tahdomme sinua kuulla.
JANNE (Katsellen, etsien): Kyllä, kyllä! Mutta minnekäs hänkin, Nikisi, on joutunut?
JUSTIINA: Toden perään! Minnekäs hänkin on kadonnut? Ja molemmat — Miili ja Niki — molemmat poissa! (Yleistä puheen solinaa, hälinää ja hakemista molemmissa ryhmissä.)
MANJA (Kuin äsken): Mitäs hänestä! Kylläpähän taas ilmestyy!
JANNE (Justiinalle): Mitäs kummaa tämä…?!
JUSTIINA (Hätääntyen): Enkös minä sanonut?! Siinä sen nyt sait! —
Hyvänen aika tokiinsa, mitä tämä nyt merkitsee?! (Rientäen perälle.)
MANJA (Juoksee samalla Jannen eteen, joka myös aikoo mennä perälle): Elä ole milläsikään, Janne! Tyttö on mustasukkainen… taisi suuttua minuun ja lähti piiloon. Vaan elä välitä siitä, — me kyllä lauletaan ja tanssitaan teille! — Isä, äiti, muut, — laulakaa, laulakaa!
(Mustalaiset alkavat puolikovaan laulaa viimeksimainitun laulun kuoroa.)
JANNE (Yhä enemmän epäluuloisena): Mutta missä miehesi on, sano?!
Minnekä hän on mennyt?